tiistai 10. elokuuta 2010

Kesälomailua

Helteisenä sunnuntaina 25.7. loman ekana päivänä kävästiin Helsingin Tuomarinkylän näyttelyssä. Molemmat koiruudet saivat laatuarvostelussa EH:n ja Wade oli luokkansa toinen ja Lotte eka.

Lotte: "Sopivan kokoinen, rungon mittasuhteilta oikea. Ilmeikäs pää, joka kuitenkin saisi olla jalompi. Vahva kaula, oikea ylälinja. Lavat saisivat olla viistommat ja taka-asentoisemmat. Hyvä luusto, tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Liikkuu ja käyttäytyy hyvin. JUN-EH1."

Wade: "Sopivatn kokoinen. Hieman lyhytrunkoiselta vaikuttava. Hyvä pää. Supusuhtainen luusto. Hyvä rungonsyvyys. Lantio-osan tulisi olla suorempi. KOhtalaisen kulmautuneet raajat, hyvä turkinlaatu. Käyttäytyy luottavasesti. Tiukka purenta. AVO-EH2."

Maanantaina lähdettiinkin sitten ekaa kertaa purjehtimaan ja mukaan pääsi Wade. Lotte meni Tiinalle, koska ajattelin että kaksi koiraa purjeveneessä on liikaa, voisi tulla liikaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita ;) Wade oli todellinen laivakoira ja pääosin vain nukkui sitloodassa vaikka vene olikin välillä ihan kallellaan. Oli aivan ihana reissu mutta harmillisesti vain aika kului liian nopeasti.
Purjehdukselta palattuamme olikin elokuun ekana viikonloppuna Etelä-Suomen Spanielikerhon järjestämä Mejä-koe Lopella, johon Wade oli saanut paikan. Lauantaina lähdimme tekemään jälkiä ja sunnuntaina oli koe. Wade sai aamun toisen jäljen ja jäljesti tosi hienosti. Noin 30 m ennen kaatoa harmillisesti otti kuitenkin väärän suunnan kovassa vauhdissa ja hukkasi jäljen. Tästä tuli hukka ja tuomari joutui palauttamaan meidät jäljelle. Tuloksena tuli siis AVO2 ja 37 p. Kokonaisuudessaan olin tosi tyytyväinen suoritukseen.
Arvostelu oli seuraavanlainen: "Wade nuuhkii alkumakauksen ja lähtee jäljestämään maavainulla. Ohjausosuudella ohjaaja kehuu ja innostaa Wadea hienosti niin, että varmasti tulee selväksi, että tämän jäljen seuraaminen on oikein. Jäljestäminen eteneekin sitten hienosti pääasiassa maavainulla,. Toisen osuuden loppupuolella tarkastellaan kaksi eri kertaa hetki jäljen sivustoja, ja viimeisellä osuudella yhden kerran ajourien kohdalla. Näistä Wade kuitenkin jatkaa jäljestystä itsenäisesti. Kulmat tarkasti. Makaukset merkataan erittäin selkeästi. Vähän ennen kaatoa Wade poistuu jäljeltä ja tulee hukka. Palautuksen jälkeen edetään suoraan kaadolle jota jäädään nuuhkimaan."

Loma jatkui sisarusten Norjan reissulla ja koirat pääsivät hoitoon vanhemmilleni.

Ja sitten ruhtinaallisen kahden viikon loman päätteeksi oli HSKH:n Agilityleiri Järvenpäässä 6.-8.8. Noin +32 asteen helteessä oli hieman rankaa treenata varsinkin, kun Suomen huippukouluttajat eivät päästäneet meitä helpolla. Kouluttajina oli Anu Niemi, Teemu ja Niina-Liina Linna ja Jaakko Suoknuutti. Kaikkien kouluttajien radanpätkät oli opettavaisia ja antoisia. Wadella oli lauantaina kahdet treenit ja illalla treenattiin myös Lotten kanssa pienet pätkät. Sunnuntain aamutreeneissä Wadella oli jo ihan puhti poissa, joten päätin, että otan Lotten iltapäivän Anun treeneihin. Illalla vielä pakattiin rekkaan esteet ja vietiin ne Ojankoon takaisin. Oli rankka mutta hyvä leiri, kiitos Tiinalle ja Raisalle mökkikaverina olosta!


Maanantaina sitten pirteenä ;) yövuoroon töihin!