lauantai 24. heinäkuuta 2010

Sprinkkuleiri 2010

8.-11.7. vietettiin taas mukavat päivät Sprinkkuleirillä Hiidenhelmessä. Meidän leirille lähtöön tuli kuitenkin viimehetken muutos, koska Lotte päätti aloittaa keskiviikkona juoksut :( Sain kuin sainkin Lottelle anopin luota hoitopaikan, kun en voinut sitä Tiinalle laittaa, kun Tiinakin oli tulossa leirille. Lähdin siis leirille vain Waden kanssa. Me talkoolaiset menimme leirille jo keskiviikkona ja edessä olikin työntäyteiset päivät. Sarin kanssa käytiin keskiviikkoiltana katsastamassa valmiiksi MeJä-maastot ja merkattiin alkupaikat. Torstaina olikin Mejäilyä. Meillä oli hyvä 10 hengen porukka, jolle Sari ja Anu pitivät yleistä teoriaa ja minä opetin suunnistusta. Iltapäivällä käytiin tekemässä jäljet metsään. Tein Wadellekin pienen harjoitusjäljen. Perjantaina olikin sitten vuorossa itse jäljestys. Itse olin "tuomarina" kolmelle enkulle, jotka osoittautuivatkin luonnonlahjakkuuksiksi jäljestyksessä. Waden kanssa päästiin myös purkamaan yksi 300 m:n jälki ja se meni ihan kivasti. Taisi tuo jälki jäädä ainoaksi harjoitukseksi ennen elokuun 1.päivän Mejäkokeita Lopella. Perjantai-iltapäivän päivystin pihalla ja Wade sai levätä punkassaan keräten voimia illan Match-showta varten. Wade valittiinkin illan näytelmässä parhaaksi walesiurokseksi noin 20:stä uroksesta ja sai kaksi pokaalia, ison ruokasäkin ja muita palkintoja :) Vain paras narttu meni Waden edelle ollen rotunsa paras. Lauantaina pääsin Waden kanssa Tero Strömbergin pitämään agilitykoulutukseen. Oli tosi hyvä ja antoisa koulutus! Iltapäivän taasen päivystin. Sunnuntaina oli vuorossa Korrien Toko-koulutus ja sieltä sainkin uutta innostusta treenaamiseen. Olin ajatellut, että ei Wadea kiinnosta tokoilu mutta poika innostuikin uusista haastavammista liikkeitä eli ruudusta ja tunnistusnoudosta. Näitä pitääkin alkaa treenailemaan. Neljän päivän leirin jälkeen Wadella olikin tassut melko huonossa kunnossa, kun oli niitä hermostuksissaan syönyt. Alkuviikolla pitänee tehdä lääkärikeikka :(
Leiri oli kuitenkin tosi onnistunut ja hyvällä mielellä lähdettiin kohti kotia. Kotiin päästyämme hain Lotten ja vein sen Tiinalle viettämään juoksupäiviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti