sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Lotte läpäisi Taipparit!!!

Elokuun vikana viikonloppuna lähdettiin Lotten kanssa kokeilemaan miten pikku spanieli taipuu Spanieleitten taipumuuskokeissa. Koe oli Elimäellä Kymen Spanieleitten järjestämänä ja tuomarina toimi Veli Nurminen. Sain reissukaveriksi Anun ja englanninspringeri Alman. Päivä oli pitkä mutta antoisa. Koe alkoi sosiaalisen käyttäytymisen tarkkailulla. Lotte oli harvinaisen jännittynyt suuren ihmismäärän ja monien koirien keskellä. Ensimmäisenä metsäosuutena oli jälki, joka oli tehty pienellä valkoisella kanilla, jota koirat saivat jo majalla haistella. Lotte oli aluksi todella jännittynyt ja ihmetteli veren hajua. Jäljesti kuitenkin loppuun saakka ja löysi pupun. Toisena osuutena oli haku ja laukaus. Kävelimme tuomarin ja harjoittelutuomarin kanssa metsässä kierros, enkä osannut lainkaan arvioida miten Lotte suoriutui. Viimeisenä osuutena oli vesityö ja siinä olikin vähän jännitystä mukana. Heitin ensin yhden riistapukin veteen. Lotte kahlaili ja selvästi osoitti kiinnostusta mennä pukkia hakemaan muttei uskaltanut kastautua. Heittelin jonkin aikaa kivillä pukkia ja heitin vielä toisenkin riistapukin veteen. Aikaa kului ja kului ja kiviä lenteli. Tässä osuudessa on viiden minuutin aikaraja ja tuntui että se hupenisi pian, jos ei Lotte uimaan menisi. Lopulta Lotte uskaltautui kastautumaan ja uikin sitten innokkaasti pukin luo, otti sen suuhun ja toi sen minulle rantaan kuivalle maalle. Toista pukkia Lotte lähti myös isolla loikalla hakemaan muttei uinut kuitenkaan niin pitkälle vaan teki vaan oman innokkaan uintikierroksensa. Tuomari sanoi lopuksi, että kylläpä piti jännityksessä loppuun saakka.
Tuloksia odoteltiin pitkään ja jännittyneinä. Lopulta tulokset julkaistiin ja Lotte sekä Alma olivat molemmat läpäisseet hyväksytysti kokeen ja saivat hienot ruusukkeet. Arvostelu oli seuraava:

Sosiaalinen käyttäytyminen: Vähän ujon oloinen koira, tulee kuitenkin hyvin toimeen ihmisten ja koirien kanssa.
Haku ja laukaus: Hyvää sopivan laajuista innokasta hakua. Käyttää maa- ja ilmavainua. Tottelee hyvin. Laukauksesta säpsähtää.
Jäljestys: Hidasta, osittain jäljen sivulla kulkevaa jäljestystä. Kulmassa kaarroksia. Loppu hyvin ja kaato kiinnostaa.
Vesityö: Pienen empimisen jälkeen uimaan ja tuo pukin rantaan.
Tottelevaisuus: Tottelee hyvin.
Yhteistyö ja yleisvaikutelma: Hyvää yhteistyötä, kaikki toimii. Vauhtia saisi olla enemmän.
Kokonaisarvostelu: Hyväksytty

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti