maanantai 3. elokuuta 2009

Ensimmäinen pokaali Mejästä :)

Waden kanssa vietettiin viikonloppu Luumäellä Kymen Spanieleitten järjestämässä Mejä-kokeessa. Lauantain jälkienteon jälkeen mentiin viettämään iltaa Suomenniemelle mökille. Sunnuntaina aamuvarhaisella ajelin takaisin koepaikalle. Wade sai arvonnassa päivän ensimmäisen jäljen, joka olikin ihan metsästysmajan lähellä. Wade ei olisi millään suostunut lähtemään kävellen jäljen alkuun, sain vetää ensimmäisen mäen poikaa perässäni oikein toden teolla. Oli tottunut, että mennään autolla jäljelle eikä nyt ymmärtänyt mihin oikein lähdetään kävellen.
Jäljellä Waden meno alusta lähtien oli tosi määrätietoista ja tuomarikin jo alussa sanoi, että onpa hyvä vauhti. Toiselta kulmalta Wade harmillisesti otti nenäänsä tuoreet hirven jäljet ja niitä pitkin lähti tarmokkaasti. Tässä vaiheessa tuomari huokasi ja harmitteli, sanoi että oli ihan varma että nyt on tulossa tosi hyvä ykköstulos. Eipä tuossa vaiheessa olisi edes auttanut kehottaa jäljelle, koska poika olisi varmaan katsonut mua sillai että "etkö nää pölvästi että olen jäljellä". Tästä siis hukka ja jouduttiin ohjaamaan takaisin "oikealle" jäljelle. Loppu menikin taas tosi hienosti.
Tuloksena päivästä siis AVO 2, 37 pist., 4. yhdeksästä koirasta ja tuomisina kotiin hieno pokaali! Tuomarina oli Tuula Pekkalin. Alla koeselostus:

"Wadelle osoitetaan alkumakaus, jonka tutkii tarkasti. Ohjatusti kreppien matka. Ensimmäinen osuus hienoa, rauhallista työskentelyä. Ensimmäinen kulma nuuhkitaan nurkasta nurkkaan. Toinen osuus taas rauhallista vauhtia, yhdellä narunmittaisella tarkastuspyörähdyksellä. Toinen kulma tutkaillen ja siitä suoraan riistapolulle ja liian kauas jäljestä. Hukka. Uusi aloitus puhtaalta jäljeltä ohjatusti. Kolmas osuus menee hetken hyvin ja nyt alkaa hieman aaltoileva jäljestys, joka kuitenkin tasaantuu ennen kaatoa. Kaadon Wade omistaa nuolemalla ja lopulta istahtaa se viereen. Erittäin mukavaa matkantekoa hienon jälkiparin kera."

Tästä on hyvä jatkaa!!!

4 kommenttia:

  1. Onnea!!! Tosi hieno tulos :) Meillä onkin Tarmon kanssa vielä tän vuoden jälkikokeet korkkaamatta... mutta toivon mukaan tuossa syssymmällä ehditään. Treenatakin pitäis vissiin... :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut vielä tätäkin kautta!

    VastaaPoista
  3. Salut! Onnittelut Vadelle ja terveiset myös Lotelle! Me ollaan saatu jo muutama karvakaveri lähiniityltä ja tuttavaperheen kaksi novascotian noutajaa Fasu ja Jimi, mutta teitä on kyllä ikävä. Hurjia patikkaretkiä ollaan tehty ja onneksi on punkkilääke niskassa, koska joudutaan aina syyniin lenkin jälkeen ja parhaimmillaan on 20 punkkia löytynyt.. Mukavaa loppukesää! Toivottelee Viivi, Vanni ja Ylis

    VastaaPoista