maanantai 12. lokakuuta 2009

Näyttelyitä, Agilityä, Tokoa & Mejää

Onpas blogin kirjottaminen jäänyt vähän vähemmälle viime aikoina. Paljon ollaan harrasteltu eikä koneen ääreen siis ole juurikaan ehtinyt. Nyt yritän muistella, mitä edellisen reilun kuukauden aikana on tapahtunut.

Wadella neljän näyttelyn putki on nyt ohi tuloksina kaksi EH:ta ja kaksi ERI:ä. 12.9. Porvoon näyttelystä tuli ERI1 ja tuomari Harri Lehkonen antoi seuraavan arvostelun: "Hyvänkokoinen iloisesti esiintyvä uros, miellyttävä pää ja ilme. Hyvin kulmautuneet raajat, kaunis ylälinja. Oikeat mittasuhteet, hyvälaatuinen turkki. Liikkuu hyvällä askeleella mutta hieman ahtaasti takaa."
20.9. tuomarina oli Elena Ruskovaara. Tuli EH1 ja seuraavanlainen arvostelu: "Vahvaluustoinen, maskuliininen varsin hyvät mittasuhteet omaava uros jolla vähän karkea pää. Toivoisin tummemmat silmät. Hyvä kaula. Etulinja on niukka ja etukulmaukset puutteelliset. Hyvä runko. Varma-asentoiset tarpeeksi kulmeutuneet takaraajat. Yhdensuuntainen taka-askel. Vähän leveä edestä. Saisi liikkua ulottuvammalla askeleella, erityisesti edestä. Hyvä karva ja esiintyminen.

Agilityssä syyskuu on ollut tehokasta treeniä. Osallistuttiin Waden kanssa myös yhteen TehisCupin osakilpailuun mölliluokassa ja tuloksena oli 6.sija, 0 virhepistettä ja aikakin oli aika kiva :) Yhtenä syyskuisena pimeänä iltana Wade oppi myös menemään suorat kepit. Oltiin Tiinan kanssa käyty vetämässä ensin harkkajäljet Wadelle, Tarmolle ja Lottelle ja sitte vielä päätettiin mennä Ojankoon klo 21. Muutama kerta otettiin kapeeta kujaa ja sen jälkeen Tiina asteittain kavensi vinokeppejä siten, että loppujen lopuksi kuusi keppiä oli täysin suorassa. Seuraavalla viikolla Jannin treeneissä Wade menikin radan yhteydessä täydet kepit pujotellen, tosin aluksi joutui vähän auttamaan mutta nyt periaate on opittu :) Ekoihin virallisiin kilpailuihin ollaan nyt ilmottauduttu ja ne on 18.10.
Lotten kanssa agilityssä on jo edetty niin pitkälle, että neiti on suorittanut jo kuuden esteen ratoja, joissa on valssauksia, persjättöjä, vinoja hyppyjä ja esteen takaa kiertämisiäkin. Putkiin Lotte sujahtaa tosi salamana ja pussiikin on jo hallussa. Ja olen hyvinkin samaa mieltä Tiinan kanssa siitä, että Lotte todellakin on kuin elosalama. Toistaiseksi olen vielä pysynyt mukana neidin hurjassa vauhdissa. Molemmilla on nyt lokakuusta lähtien joka toinen perjantai sisähallitreenit tiistain ulkotreenien lisäksi.

Toko-kurssit olivat kivaa vaihtelua muiden harrastusten ohessa. HSKP:n pentukurssilla Lotte pääsi harjoittelemaan juttuja todellisessa häiriössä, koska kurssilla oli 20 koirakkoa. Lottelle kurssin sisältö olikin jo tuttuja asioita kuten kontakti, istu-maahan-seiso -käskyjä, luoksetulo sekä perusasennon harjoittelua. Lotte olikin usein esimerkkikoirana, kun liikkeitä näytettiin. Nyt kun HSKP:n pentukurssi on käyty on halutessa mahdollista päästä jatkokursseille. HSKH:n maanantai-illan tokot ovat olleet myös hyvät. Pentukouluttajana on Heidi Vilkman ja Waden alottelevien ryhmän kouluttajana Sanna Malkamäki. Olin ajatellut, että Wadesta ei ole tokoon mutta herra onkin osoittautunut oikein eteväksi liikkeissä. Ekaa kertaa on nyt tehty myös paikallaanmakuuta häiriössä ja rivissä. Kaksi minuuttia on onnistunut tosi hyvin vaikka vieressä toinen koira koko ajan liikkui. Molempien koirien ryhmät jatkavat vielä niin pitkälle kuin säät sallivat. Olen kuitenkin huomannut että aika on rajallinen eikä aina jokapaikkaan ehdi. Tämän vuoksi nyt kaksi edellistä treenikertaa on jäänyt meiltä väliin. Ehkäpä ensi viikolla ehdittäis...

MeJää ollaan myös päästy treenailemaan. Tiinan kanssa käytiin vetämässä yhtenä sunnuntaina treenijäljet Tarmolle, Wadelle ja Raisalle, Lottekin sai oman lyhyen verijäljen sekä laahausjäljen. Raisan jälkeä vedettäessä tiehään pusikkoon, hyökkäsivät maa-ampiaiset kimppuumme. Yksi pääsi pistämään minua takareiteen ja Tiinaa pisti kylkeen. Onneksi selvisimme näin pienillä koettelemuksilla. Maanantaina sitte päästiin itse jäljestämään, joka sujui kaikilta hyvin. Wade tosin oli melko ilmavainuinen. Seuraavana viikonloppuna eli 3.-4.10 olikin Espoon MeJä-koe, johon Wade oli päässyt. Lauantaina ensin kauniissa syyssäässä käytiin vetämässä Sintun (Tarmon äiskä) kanssa megahyvä voittajaluokan jälki ja sunnuntaina oli koe aivan karmeassa syysmyrskyssä. Taasen Espoon kokessa tosi huono tuuri: kaatosade ja tosi paljon riistan jälkiä. Tuloksena Wadelle 0 ja koeselostus oli seuraavanlainen tuomari Jukka Kupariselta: "Ohjattu lähtö. Heti alkukrepityksen jälkeen koira lähti läheiselle polulle eikä halunnut palata vaan tuomittiin hukka. Vähän matkaa palautuksen jälkeen jäljestettyään löytyi toinen polku, joka johti toiseen hukkaan. Ensimmäisen osuuden loppu paremmin kulmalle, jonka osoitti hyvin. Toisen osuuden alussa jälleesn jäljen sivuun ja tuli kolmas hukka ja koe keskeytyi. Harjoitellen kaadolle, joka kiinnosti. Tänään polut veivät koiran mielenkiinnon ja jäljestys unohtui."

Paljon ollaan ehditty siis tekemään. Lottekin täytti viime viikolla jo 7 kk. Odottavissa tunnelmissa ollaan juoksujen suhteen. Toivottavasti huomaan asian ennen Wadea ;)

1 kommentti:

  1. Onnea hienoista suorituksista teille kaikille! Meidän Ylis sai Lausannen näyttelyssä sveitsiläistuomarilta sellaiset kehut, että sanat loppuivat, totesi vaan, että hieno näyttelyura edessä Yliksellä! Tämä, jossa Ylis voitti. Katsotaan nyt milloin seuraava näyttely on ja missä. Onhan se käytävä vielä kokeilemassa josko saataisiin lisää kehuja :) Täällä on ollut vielä kesäisen lämmintä ja aurinkoista, tosin ruska on parhaimmillaan Juralla, jossa käydään päivittäin pitkät lenkit koirien kanssa.
    Mukavaa loppuvuotta ja terkut Viiviltä, Vannilta ja Ylikseltä! ja meiltä kaikilta myös!

    VastaaPoista